tiistai 30. marraskuuta 2010

Ahkerointia kuvin ja sanoin


Koko syksyn olemme ahkeroineet joka torstai-ilta. Jännitys tiivistyy aina kun pääsee kurkistamaan uusinta kuvaa.

Olemme opiskelleet uusia valokuvaan perustuvia tekniikoita. Onnistuminen toisilla tekniikoilla on varmempaa kuin toisilla. Jokaiselle löytyi se mieluisin ja kaikki saivat kokeilla uusia tekniikoita.

Värien sekoittaminen ja levittäminen on oma taiteen lajinsa. Eri tekniikoissa käytetään erilaisia väriseoksia.

Valokuvia siirretään laatalle valokopioita ja valoherkkää kalvoa käyttäen. Jokainen kuva on kuitenkin käsityönä tehty ja värjätty eli uniikki vedos.

Ryhmällämme on erinomaisen hyvä yhteishenki, mutta jokainen keskittyy omaan tekemiseensä, kuten kuvasta näkyy. Ilta loppuu lähes aina kesken, kun on hyvään työvauhtiin päässyt.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Syysnäyttely Salon kirjastossa

Aloitimme syyskauden heti uudella näyttelyllä. Ripustimme näyttelyn Salon kirjastoon tänään ja se on siellä kaikkien ihailtavana kaksi seuraavaa viikkoa.





sunnuntai 29. elokuuta 2010

Kesänäyttelyn purku


Kävimme purkamassa näyttelyn tänään. Haikein mielin pohdimme miten tämäkin kesä meni vilahtaen ohi. No, onneksi kohta alkaa uusi syyslukukausi ja uudet haasteet. Kiitos kaikille osallistujille ja paikalla olleille.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Kesälomailua


Kesäloman aikaisena tehtävänä oli ottaa valokuvia syksyllä alkavaa uutta tekniikka varten. Näyttelyitä kannattaa tietysti myös kierrellä, kun niistä saa uusia vaikutteita omiinkin töihinsä.

Sain lopultaakin lisättyä kävijälaskurin. Nyt näkee kuinka moni löytää tämän sivun.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Graafikot lehdessä


Salonjokilaakso julkaisi torstaina 17. kesäkuuta artikkelin Piritan graafikoiden näyttelystä Kiikalan Kaffila Helinässä. Kiitos Juhanille artikkelin kirjoittamisesta.

Helenan korvapuusteja maistamaan


Kaffila Helinän korvapuustit ja munkit ovat Helenan joka aamu leipomia, eli taatusti tuoreita. Ja ovat muuten kooltaankin niin muhkeita että kannattaa tulla kauempaakin jo niiden takia. Samallahan saa annoksen kulttuuria kun katsoo Piritan graafikoiden hienon näyttelyn. Näyttely on avoinna joka päivä sunnuntaita lukuun ottamatta ainakin heinäkuun loppuun Kiikalassa osoitteessa Kirkkotie 11. Tervetuloa!

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kuvia näyttelynavajaisista


Aila Tikkala on toiminut opettajana viimeksi kuluneen vuoden. Suuret kiitokset Ailalle palavan innostuksen levittämisestä!

Eevastiina piti puheen näyttelynavajaisissa.

Avajaisissa viihtyivät niin graafikot kuin kutsuvieraat. Kiitos kaikille paikalla olleille.

Kuvia näyttelystä osa 4


Crissen hieno kissatyö pääsee oikeuksiinsa läheltä tarkasteltuna.





Suurikokoiset työt ovat hienona ryhmänä.

maanantai 31. toukokuuta 2010

Kuvia näyttelystä osa 3


Näytteillä on myös suurikokoinen öljyvärityö sekä joitain muitakin eri tekniikoilla toteutettuja töitä.

Pienikokoisimmat työt pääsivät sivuseinälle vanhan sohvan yläpuolelle. Siinä niitä pääsee tarkastelemaan läheltä.

Kuvia näyttelystä osa 2



Osa töistä ripustettiin mustalla kankaalla verhoiltuun kaiteeseen. Se taitaakin olla näyttelyn suurien ja värikkäisen töiden sarja.

Kahvilan toinen päätyseinä eli se, missä kahvilan tiski sijaitsee, sai myös värikkäät työt. Siellä mm. kultakalat uivat vinhasti.

Kuvia näyttelystä osa 1



Näyttelytila on kahvila, minkä takaseinälle kokosimme mustat työt. Se tarkoitti mustissa kehyksissä olevia töitä sekä mustilla paspiksilla varustettuja töitä. Seinää voi tarkastella kaukaa ja läheltä, joten sinne pääsivät monet suurikokoisista töistä.

Toinen seinä koottiin ruskea teeman ympärille. Kaikki työt eivät tosin ole ruskeita, vaan rönsyilyä on siellä enemmän.

Kesänäyttelyn avajaiset 30.5.2010


Kesänäyttely pidetään tänä vuonna Kiikalassa Kaffila Helinässä. Ripustimme näyttelyä jo perjantaina 28.5. ja jatkoimme lauantaina. Sunnuntaina koitti näyttelyn avajaispäivä.